Alkaa pikkuhiljaa vituttamaan ihmisten tapa ajatella, että vain tuusaamalla vitusti kaikkea ja lähtemällä joka saatanan paikkaan mihin vaan mahdollista on mahdollista pitää hauskaa.

Tiedättekö mitä? Mulla on ihan helvetin paljon hauskempaa kotona, juuri tässä koneen ääressä, yksin kuin pitämässä väkinäistä kivaa ihmisten kanssa joita en halua nähdä. Ja annas saatana olla jos minä ehdotan jotain mielestäni kivaa, sitä ei voi edes myönnytyksenä kokeilla, tai jos kokeillaan niin kyllä ilmaistaan että miten perseestä se on.
Vielä kun tuo viinakaan ei maistu enää niin eihän sitä kivaa voi pitää, tai ilmeisesti mulla ois kivaa selvänä näiden viinaa ja muuta vetävien palikoiden kanssa. Voi kyllä, sitä on niin ihana seurata vierestä <3

Kaksi sanaa: haistakaa vittu.

Niin kauan, kun tämä rakas koneeni pystyy mulle soittamaan musiikkia, näyttämään elokuvia ja välillä pyörittämään jotan peliä saan ne helvetin elämykseni sitä kautta, eikä ne ole millään tavalla niitä teidän elämyksiä paskempia.

——

Jatkossa kirjoitan tänne just ku siltä tuntuu, en aseta itelle mitään paineita tästä kun ei näköjään toimi niin.

Yhtä sekalainen teksti kuin on kirjoittajansakin

Näinpä kävi taas, unohdin tämän blogin kokonaan. Sen verran voinen itsestäni paljastaa, että olen bi-polaarinen, ja en ole nyt hetkeen syönyt lääkkeitä tähän vaivaan. Positiivista on ollut se, että virtaa on ollut aivan helvetisti ja paljon oon saanut aikaan, mutta miinuspuolena keskittyminen on ollut nollaluokka. Ajatukset poukkoilee, ja kun on monta rautaa tulessa niin ei oikein tiedä mihin ryhtyisi/edes yrittäisi keskittyä.

Noh, oon saanut tehtyä mm. uuden, hienon ja peräti toimivan sivuston eräälle yhdistykselle. Vielä tosin ei ole tullut lupaa julkaista niitä sivuja, mutta oon 95% varma että ne “menee läpi”.
Samalla on tullu opeteltua WordPressin ja sen lisäosien käyttöä, ja on tullu isoja onnistumisen tunteita kun joku palikka, joka ei ole toiminut heti, on pienen säädön jälkeen tehnyt tehtävänsä juuri niin kuin pitääkin 🙂

Kämppä tuli puunattua puolison kanssa siihen kuntoon, ettei varmaan ikinä ole meillä ollut näin puhdasta! Jopa tän mun “sikaosaston” jota myös makkariksi kutsutaan sain hyvälle mallille, ja työpöydällä vallinnut kaaos on nyt valjastettu laatikostojen uumeniin. Hyvä minä!

Mitähän muuta? Ai joo, uuden puhelimen ostin. Pitkään haaveilin Huawei Ascend Mate 7:sta, ja erään ystäväpariskunnan avustuksella vihdoin sen sain. Älyttömän hyvä luuri vaikkei ihan viimesintä tekniikkaa olekaan. Angry birds kakkonen ei toimi tässä, sen vois joku laskea miinukseks, mut mua ei haittaa kun en sitä lintu-sarjaa muutenkaan kauheesti jaksa.
Puhelimen kaveriks tilasin Pebble-älykellon. Viikon se kesti, ja piti jo lähettää huoltoon. Sieltä tuli sit uus tilalle, saa nähdä miten tämä kestää, vähän oireillut jo mutta voi johtua ohjelmistosta.

Siinä varmaan tärkeimmät tältä ajalta. Tähän loppuun ihastuttava kuva ihastuttavasta miehestä, olkaatten hyvät!

Rakkautta (ei anna laittaa suurempikuinkolmea tähän)

Oon taas vaihteeks rakastunut, ja haluan jakaa sen täällä.

Tällä kertaa rakkauden kohde on “poikabändi” Collabro. Nää jätkät osaa ihan oikeasti laulaa, eikä fanittamiseen välttämättä tarvitse katsoa niiden naamoja. Tosin ei niissäkään mitään vikaa ole, ehei (katso vaikka tästä tai tästä tai kirjoita Googlen kuvahakuun Collabro). Mikään uusi tuttavuus tämä bändi ei minulle ole, mutta nyt pojat tekivät sellaisen kulttuuriteon että nostan hattua!

Bändin uudella levyllä on nimittäin versio ehkä kaikkien aikojen hienoimmasta biisistä, Memorysta. Kaikkihan sen rallin tietävät, ja jos eivät, niin hyihyi. Biisi on yksi erittäin hyvä esimerkki siitä, että kyllä se Andrew-setä osaa.
Olen siinä uskossa, että tuo kappale kuuluu “jokahomon yleissivistykseen”, mikäli sellaista on, ja sen suhteen puhkesin kukkaan varsin myöhään. Muistaakseni kuulin tuon sävellyksen ensimmäisen kerran vasta yläasteella, tai ainakin sen jumalaisen version jonka Elaine Paige esittää. Olin myyty sillä sekunnilla, ja tähän päivään mennessä en muista ainakaan montaa huonoa versiota biisistä kuulleeni. Jopa Laura Voutilainen veti sen hyvin siinä ohjelmassa, jonka nimeä en nyt muista, enkä vaivaudu muistelemaankaan.

Suosittelen lämpimästi kuuntelemaan sekä alkuperäisen että Collabron version alla olevista linkeistä. Paremmin ne kuulisi Spotifystä, mutta ainakaan itse en kovin hanakasti sellaisia linkkejä klikkaile, vaan enemmän tulee turvauduttua aina yhtä uskolliseen Youtubeen. Sinne siis, hep!

Ps. Taidan vaikuttaa nyt aika homolta, eikö? Miksiköhän…

EDIT: pakko tähän vielä linkittää poikien veto Brittien Talentista, aivan uskomaton veto! Ja nuo Simonin ilmeet 😀

Päivän/viikon/kuukauden linkkivinkki 26.6.

Nyt mä sen keksin!

Kaikista helpoin ja nopein saada tänne sisältöä on lätkiä tänne linkkejä toisten luomiin sisältöihin! Joten *rummun pärinää*: julistan virallisesti avatuksi sarjan, jonka titteli vaihtelee ihan jaksamisen tason myötä.
Aikaa “jonkin verran” netissä viettävänä törmään jatkuvasti mitä mielenkiintoisempiin sivuihin/kuviin/videoihin, ja niitä tietysti ilolla jaan. Facebookissa moinen spämmäys voisi olla häiritsevää, mutta täällä voin mellastaa miten haluan. Päivittäisen kiinnostavan sisällön löytäminen ei siis ole ongelma, ongelma muodostuu vasta siinä vaiheessa kun pitäis muistaa se myös jakaa.

Sen pidemmittä puheitta saanen esitellä yhden lemppareistani Youtubessa, Nerd³in (yritä tuota nyt taivuttaa oikein). Kyseessä on pääosin humoristinen pelikanava, joka osaa myös vakavoitua ja esitellä pelejä ihan asiallisesti. Aika paljon pelaillaan alpha- tai beta-vaiheen pelejä isompia nimekkeitä unohtamatta. Parasta kanavassa ovat kuitenki ns. “Hell”-videot, joissa esitellä toistaan paskempia tuotoksia. Tähän sarjaan lukeutuu myös tämänpäiväinen video, jonka sisällön saatte selvittää ihan itse. Vaikka sen tuossa alhaalla olevalta pieneltä kikkareeltakin saa katsottua, suosittelen katsomista suoraan Youtuben sivuilta.

Tämä lähti käyntiin näin, juhlin saavutustani jätskillä ja limuskalla, omnom.

Otetaanpas alusta

Ensin meinasin tehdä tästä blogin, jossa enemmän tai vähemmän vihaisesti ja väkevästi otan kantaa mm. politiikkaan ja käynnissäolevaan keskusteluun ydinvoimasta ja muusta sellaisesta. Totesin, että ei minua sellaista blogia ole kiinnostusta pitää, vaan haluan tehdä pääasiassa hyväntuulisen ja ei-niin-vakavan sivun, jonne voin keräillä kirjoituksia aiheesta kuin aiheesta, jakaa linkkejä ja kuvia, tehdä oikeastaan mitä huvittaa. Sellainen on sekä mun verenpaineelle, että mahdollisille lukijoille paljon mukavampi lukea. Ihan silkkaa höttöä en kuitenkaan aio kirjotella, jos vituttaa niin voin kertoa siitäkin 😀

Edellinen blogi kuivahti kasaan pitkälti liian kireiden itselleni asettamien rajojen ja ajanpuutteen vuoksi, mutta sitäkin aion jatkaa aina silloin tällöin. Blogi kantaa nimeä “Aleksi kuuntelee levyjä” ja se löytyy täältä.

Vielä tässä vaiheessa tämä blogi näyttää karulta, pitkälti siksi etten ole vielä ehtinyt säätämään ulkoasua miellyttävämpään muotoon, ja osittain siksi, etten oikeastaan tiedä millainen lookki on edes hakusessa. Olen sellainen tuulella eläjä, että se mikä miellyttää tänään voi huomenna näyttää paskalta jne. Ajattelin jotain kivaa välkkyvää gif-animaatiota taustalle, aina tyylikäs ratkaisu…

En osaa aavistellakaan kiinnostaako tällainen sekasikiö blogin muodossa ketään, varsinkaan kun mitään todella henkilökohtaista en aio täällä paljastaa. Sen verran mulla kuitenkin on järkeä päässä, etten ihan kaikkea netissä hölötä. Facebookissa on vähän väljempi itsesensuuri, siellä juttujani voivat lukea henkilöt jotka edes etäisesti tunnen, mutta luoja ties kuka tännekin eksyy. Tosin epäilen ettei eksy, mutta pitäähän ihmisellä harrastuksia olla, ja tämä höpinä tässä muodossa olkoon vastedes yksi niistä.

Esittelen itseni jossain muodossa tässä muutaman postauksen aikana, nyt en sitä tee koska a) näppäimistö vittuilee, eikä ota kaikkia painalluksia vastaan, ja kirjoittaminen on ajoittain työlästä ja b) setää väsyttää, onhan kello jo kohta seitsemän. Ei vanha aina jaksa, varsinkaan kun töissä oli kiirettä. Tästäkin kiireestä kaikki varmasti haluavat kuulla, ja fear not, aion siitä kertoa.

Tähän lopuksi kiva kuva paidattomasta miehestä, vassokuu:

Nelsonia lainatakseni: smell ya later!